Uratarinat

Heidi Käld – Esivalmistuspuolen kesä Teamleader

 

Heidi on päässyt aitiopaikalta seuraamaan Freshin kasvutarinaa ja myös itse kasvamaan tarinan mukana. Pian Heidillä onkin jo vierähtänyt Freshillä kuusi vuotta ja monenlaista on pääsyt kokemaan ja tekemään.

Alun alkaen Heidi aloitti elintarviketyöntekijänä salaattia pakkaamalla. Ahkeran luonteen, oppimisen ja kehittymisen ansiosta Heidi on päässyt sisäisesti etenemään kohti vastuullisempia ja vaativampia tehtäviä. Ahkeruus näkyi mm. haluna toimia organisaattorina linjalla. Kun tuotteita ryhdyttiin valmistamaan salaattimestari -brändillä, oli Heidi yksi ensimmäisistä esivalmistuksessa aloittaneista työntekijöistä.

Esivalmistuspuolelle tarvittiin sopiva henkilö perehdyttämään uusia työntekijöitä, sillä työntekijämäärät kasvoivat hyvin nopeasti. Siellä kykyjään ja osaamistaan kerryttäneeltä Heidiltä kysyttiin eräänä päivänä, jos häntä kiinnostaisi perehdyttäjän tehtävät ja hän tarttui siihen. Perehdyttäjän roolissa tärkeää on perehdyttää uudet työntekijät yhdenmukaisella tavalla, jotta jokainen kykenee suorittamaan annetut tehtävät yhtä hyvin.

Eniten aikaa Heidillä onkin kulunut esivalmistuksessa Horeca-puolella. Tänä kesänä Heidi toimiikin siellä vuoroesimiehenä. Päivittäisiin tehtäviin kuuluu seurata, että päivän työt sujuvat ja tulevat tehdyksi. Tämä sisältää jo itsessään hyvin paljon ja vaatii Heidiltä läsnäoloa, muiden auttamista, ihmisten ohjaamista sekä päätöksentekoa työjärjestykseen. Kesän jälkeen näillä näkymin Heidi palaa takaisin perehdyttäjän tehtäviin.

Freshin kasvutarinan myötä on syntynyt monia uusia tehtäviä. ”Viime aikoina on ollut paikkoja auki aivan uusiin tehtäviin. Silloin, kun itse aloitin niin, ei meillä ollut perehdyttäjän työnimikettä ollenkaan. Ykskaks meitä onkin vaikka kuinka monta ja se jos jokin on upeaa.”

 


 

”Kasvavassa firmassa on mahdollisuus itsekin kasvaa.”

 

 

Freshillä on ihmisiä monista eri maista, mikä mahdollistaa oppimisen eri kulttuureista. Samalla kielitaitoa pääsee aktiivisesti kehittämään ja harjoittamaan. Heidi kertoo, että tuotannon puolella töiden lomassa vitsit lentävät, mikä on mukava lisä rutiininomaisempaan työhön.

Heidistä suunta on oikea, sillä Freshillä aikaa käytetään tehokkaampien ja ergonomisempien tapojen löytämiseksi. ”Perehdyttäjänä koen ergonomian tärkeäksi ja yritän saada sitä yhä enemmän jokapäiväiseen elämään. Olen aktiivisesti mukana ergonomiakoulutuksissa, sillä haluan olla mukana vaikuttamassa ja viemässä asioita eteenpäin.” Työntekoa on saatu sujuvammaksi uusien koneiden, säädettävien pöytien, ergonomisten työvälineiden ja huollon työn ansiosta.

”Aina jotain uutta – aina jotain hyvää – slogan näkyy meillä yrityskulttuurissa ja haluna mennä eteenpäin. Täällä kuunnellaan ja saa olla mukana vaikuttamassa.  Aina kehitystyössä pyritään löytämään uusia tapoja, jotta paras tapa tekemiseen löydetään.” Heidin työssä toistuvia tekijöitä on paljon, mutta hän ei koe päiviensä olevan samalaisia: ”Freshillä tapahtuu koko ajan uutta, mikä on hienoa, koska haluan oppia ja kehittyä.”

Heidille tärkeää työssään on vaikuttaa sekä kehitettäviin asioihin, että myös muiden ihmisten oloon. ”Joskus jo vain sillä, että tervehtii työkavereita tai kysyy kuulumisia, voi vaikuttaa merkittävästi toisen päivään. On myös hienoa huomata, kun ujot vasta-aloittaneet työntekijät pääsevät mukaan jengiin ja ovat hetken päästä aivan kuin eri ihmisiä.”

Heidi mainitsee juuri avoimuuden yhdeksi Freshin parhaaksi puoleksi. ”Kun uusi työntekijä aloittaa, otetaan hänet heti osaksi ryhmää. Jokaisen tulee tuntea olonsa tervetulleeksi ja olevansa osa porukkaa. Meillä jokainen on samalla viivalla: Ei ole merkitystä mistä on kotoisin tai mitä kieltä puhuu äidinkielenään.”

”Meillä Freshillä on hyvä porukka, mukavaa tehdä yhdessä töitä ja mahdollisuus kasvaa itse firman mukana. Täällä moni on aloittanut tuotannosta ja edennyt muihin tehtäviin yrityksen kasvettua. On mukavaa tehdä töitä siellä, missä ihmisille annetaan tilaisuuksia näyttää, kasvaa ja kehittyä.”, tiivistää Heidi haastattelun lopuksi.